Tietoa Habitasta
Habita tarjoaa ammattitaitoista kiinteistönvälitystä kotimaassa ja ulkomailla.
Habita on Suomessa syntynyt, kansainväliseksi kasvanut kiinteistöalan toimija, joka keskittyy asuntojen, toimitilojen ja yrityskiinteistöjen välitykseen. Toimintamme alkoi Suomesta vuonna 1989. Nykyisin toimipisteitämme on yli 30 maassa ja henkilöstöä on yli 350.
Tietoa Habitasta
Habitan historia pähkinänkuoressa
Habita perustettiin Helsingissä vuonna 1989. Helsingistä Habita laajentui ensin muualle Suomeen ja sitten muihin maihin. Ensimmäinen Suomen rajojen ulkopuolella oleva toimisto oli Espanjassa, joka avautui vuonna 2016. Nykyään Habitan toimistoja on monessa maassa tarjoten laadukasta kiinteistönvälitystä kotimaisille ja ulkomaisille asiakkaille.
Yksi syy Habitan menestymisen taustalla on yksityinen ja itsenäinen taustamme, joka takaa, että osaamisemme on sataprosenttisesti kiinteistönvälityksessä ilman sidoksia pankkeihin tai vakuutuslaitoksiin. Korkeatasoinen, ammattiin pätevöittävä koulutusohjelmamme kuuluu myös kaikille franchiseyrittäjillemme ja heidän henkilökunnalleen.
Lue lisää Habita franchisestaTietoa Habitasta
Habitalla on korkea asiakastyytyväisyys
Habitalla on tehty jo yli 120 000 onnistunutta asuntokauppaa. Jokaisen asuntokaupan jälkeen lähetämme palautekyselyn (NPS) onnistumisestamme. Tämän palautekyselyn perusteella 80 % suosittelisi Habitaa. Arvosanaa voidaan pitää todella korkeana ja asiakas voikin aina luottaa, että saa ensiluokkaista palvelua astuessaan Habitan toimistoon.
Tutustu Habitan toimipisteisiin täältäTietoa Habitasta
Habita on vastuullinen toimija
Habita on sitoutunut tarjoamaan kiinteistönvälityspalveluja kotimaassa ja ulkomailla aina paikallista lakia ja hyvää välitystapaa noudattaen. Haluamme, että asiakas saa hoitaa elämänsä isoja päätöksiä turvallisin mielin ammattitaitoisen kiinteistönvälittäjän kanssa.
Habita tukee myös lasten ja nuorten liikuntaa sponsoroinnin kautta.
Habita on myös yhteistyössä Taimiteon kanssa. Näin osallistumme osaltamme hillitsemään ilmastonmuutosta lisäämällä Suomen metsien hiilinieluja. Taimiteko työllistää suomalaisia nuoria istuttamalla puuntaimia alueille, jotka eivät enää ole aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä.
Tietoa Habitasta
Habitan arvot
Habitan arvot ovat meille periaatteita, joiden mukaan teemme töitä ja johdamme toimistojamme. Arvot ohjaavat meitä esimerkiksi kohtaamaan asiakkaat tai toimimaan tiimissä kollegan kanssa. Habitan arvot on valittu siten, miten ne kuvastavat meitä kaikkein parhaiten ja näihin arvoihin olemme sitoutuneet.
Tiimityö
Vaikka kiinteistönvälittäjä kilpailee kollegan kanssa myyntituloksista, ei se tarkoita, että asuntokauppaa tarvitsisi tehdä yksin. Habitalla ratkotaan yhdessä haastaviakin asioita ja tilanteita. Pulmien kanssa ei tarvitse jäädä yksin, vaan yhdessä pääsemme tuloksiin, jotka myös miellyttävät asiakasta.
Halu kasvaa
Habitalla on vahva halu kasvaa niin yrityksenä, mutta myös sen työntekijöillä on halu kasvaa ja kehittyä. Habitalla on oma koulutusohjelma kiinteistönvälittäjille, esihenkilöille sekä yrittäjille. Olitpa sitten vasta-alkaja tai konkari, aina on mahdollisuus oppia uutta ja kehittää itseään.
Päättäväisyys
Teemme myyntityötä isolla sydämellä ja haluamme saada tulosta aikaan. Kuljemme päämäärätietoisesti eteenpäin ja pidämme kiinni sovituista asioista.
Asiakaskeskeisyys
Olemme asiakaspalvelualalla ja se näkyy myös päivittäisessä toiminnassa. Hoidamme asiat kunnialla maaliin. Pidämme asiakkaan aina ajan tasalla myynti- ja ostoprosessin ollessa kesken. Emme unohda asiakasta kauppojen jälkeenkään.
Luottamus
Asiakas voi luottaa siihen, että myymme hyvää välitystapaa noudattaen. Meihin voi luottaa, kun asuntokauppaa tehdään missä elämäntilanteessa tahansa.
Avoimuus
Meillä ei ole piilokuluja tai pientä tekstiä sopimuksissa. Kerromme kaiken avoimesti ja selkeästi, väärinymmärryksiä välttäen. Meiltä asiakas saa kaikkiin kysymyksiin suoran vastauksen. Tämä toimii myös jokapäiväisessä esihenkilötyössä.
Suoruus
Emme kiertele ja kaartele vastauksissamme, vaan puhumme asioista suoraan ja selkeästi. Pystymme sanomaan ja perustelemaan asiat niin kuin ne ovat.
Tietoa Habitasta
Habitan työntekijät
Tarjoamme työntekijöillemme korkeatasoisen Habita training -koulutusohjelman. Koulutusta on tarjolla kiinteistönvälitysuraa aloittaville, konkareille, yrittäjille ja esihenkilöille. Habitalla on mahdollisuus kehittyä ja edetä. Voit esimerkiksi aloittaa urasi ummikkona ja ammattitaitosi kehittyessä avata oman Habitan toimiston.
Työntekijöiden vaihtuvuus Habitalla on alalle poikkeuksellisen pientä. Syynä hyvä ja kannustava työilmapiiri, reilu palkkausjärjestelmä, hauskat virkistyspäivät ja muut maakohtaisesti sovittavat edut.
Katso avoimet työpaikkamme täältä.